Jäiden lähtö

Ryökystä lähtivät tänään jäät. Metsässä on paikoittain vielä vaikeaa kulkea lumimäärän takia, mutta suurin osa metsänpohjasta on jo sulanut lumesta. Ensimmäiset sammakonkudut ovat ilmestyneet ojiin ja lammikoihin. Ajattelin asettaa kuvausmielessä kevään tavoitelajiksi manterin ja olen käynyt tutkimassa metsäojia ja -lampia, mutta otuksesta ei ole näkynyt vielä pyrstön vilaustakaan.

Riistakameroita on maastossa kuusi kappaletta. Laitoin yhden kuvaamaan paikkaa, jossa ilves kävi talvella merkkaamassa lumen peittämää puukasaa. Kameraan tallentui ahma ja huono video hilleristä, mutta ei vieläkään ilvestä. Paikka on varjoinen ja synkkä, jonka takia ahmavideostakaan ei saanut kovin kivaa kuvakaappausta.
Paikka on polun vieressä ja vaikka en ole koko talvena nähnyt polulla ainuttakaan ihmisen jälkeä omieni lisäksi (kävin siinä hiihtämässä päivittäin), kameran asennettuani polulla alkoi kulkemaan ilmeisesti metsänmittaajia. Siirsin kameran järven rantaan aivan maanrajaan toiveissa saada nyt parempaa todistusaineistoa hilleristä. Mahtaako jäädä toiveeksi, se nähdään kesän aikana.

Publicado el abril 30, 2024 04:40 TARDE por lindalotjonen lindalotjonen

Observaciones

Fotos / Sonidos

Qué

Turón Europeo (Mustela putorius)

Observ.

lindalotjonen

Fecha

Abril 27, 2024 a las 11:44 TARDE EEST

Descripción

Trail camera: Bolyguard SG2060-T

https://youtu.be/XEpIbWaHvwQ

Fotos / Sonidos

Qué

Glotón (Gulo gulo)

Observ.

lindalotjonen

Fecha

Abril 2024

Descripción

Trail camera: Bolyguard SG2060-T

The lynx marked the snow pile twice during the winter. I set up the camera there and the wolverine went to investigate the same place the lynx had visited.

https://youtu.be/91NVL6_cZP4

Comentarios

No hay comentarios todavía.

Agregar un comentario

Acceder o Crear una cuenta para agregar comentarios.